Back

Urheilullinen kuu, jalkapallo taivaalla,
Kulkee kentän poikki, miniatyyrit alla.
Säveltäjä soittaa hiljaa, nauttii hiljaisuudesta,
Niin kuin viime viikolla kuulemani lauseessa: "Kun hiljaisuus on musiikkia."

Kravun lailla, hiivin kulmattomissa maailmoissa,
Tuijotan, keskityn, lokeroiden mieleni paloissa.
Neuvonantaja sanoi, "sulje silmäsi, avaa sydämesi,"
Mutta mitä teen kun mieleni on kuin jogurttia, sotkussa, märkä ja raskas.

Sadekauden lopulla, rämeellä,
Maa muuttuu soiseksi, tie epätasaiseksi, maisema julmaksi.
Kasvot kurassa, sormet kylmissä kimpaleissa,
Ymmärrän, että elämä ei ole mitään, jos ei ole tuskaa.

Olen kuin nuudelit ruukussa, ilman makua,
Kuiskaan itselleni, "älä anna periksi, et ole vielä lopussa."
Ja vaikka maailma vaikenee, sydämeni soittaa omaa säveltään,
Se on minun holodekki, minun unelma, minun sävelmä.

Kaikkialla on ruusuja, mutta minä olen nokkonen,
Kukka joka polttaa, mutta joka ei unohda olla rehellinen.
On hetkiä kun tunnen itseni piikiksi hatun päällä,
Mutta sitten muistan, että elämä ei ole aina tasainen, ja jatkan matkaa.